Suomella on Euroopan parlamentissa 13 edustajaa, jotka jakautuvat eri puolueryhmiin. Itse kuulun muiden Suomen Keskustan edustajien tavoin Euroopan liberaalidemokraattien liiton ryhmään, ALDE:een (Alliance of Liberals and Democracts for Europe). Pääset tutustumaan Euroopan parlamentissa viime aikoina pitämiini virallisiin puheisiin tästä.
Valiokunnat
Euroopan parlamentin jäsenet työskentelevät pysyvissä valiokunnissa, jotka erikoistuvat tiettyihin erityisaloihin kuten koulutus- ja kulttuurisektoriin. Pysyviä valiokuntia on yhteensä 20 ja ne kokoontuvat yksi tai kaksi kertaa kuukaudessa Brysselissä. Valiokuntien keskustelut ovat avoimia yleisölle.
Valiokuntien työhön sisältyy kuulemisia ja seminaareja. Valiokunta voi kuulla asiantuntijoita, jos se katsotaan välttämättömäksi tietyn asian käsittelyn kannalta. Kaksi tai useampi valiokunta voi myös pitää yhteisen kuulemistilaisuuden. Useimmat valiokunnat järjestävät säännöllisesti kuulemistilaisuuksia, sillä ne antavat mahdollisuuden kuulla asiantuntijoita ja käydä keskusteluja keskeisistä kysymyksistä.
Seminaareja puolestaan järjestävät toimialayksiköt, ja niitä hallinnoidaan varainhoitoasetuksen mukaisesti. Ne eivät välttämättä ole julkisia, mutta niitä voidaan järjestää valiokunnan kokouksen aikana. Seminaareissa jäsenet voivat esittää asiantuntijoille kysymyksiä sekä keskustella heidän kanssaan parlamentin toimintaan liittyvistä tai ajankohtaisista aiheista.
Valiokunnissa laaditaan lainsäädäntöehdotuksia ja valiokunta-aloitteisia mietintöjä, tehdään niihin tarkistuksia ja äänestetään niistä. Valiokunnissa käsitellään komission ja neuvoston ehdotuksia ja laaditaan tarvittaessa mietintöjä, jotka esitellään täysistunnossa.
Itse toimin siis kulttuuri- ja koulutusvaliokunnassa. Minut on myös valittu ALDE-ryhmän CULT-valiokunnan koordinaattoriksi, mikä tarkoittaa sitä, että käytän yli sadan 80 Euroopan parlamentin henkilön ääntä kyseisessä valiokunnassa ja linjaan Euroopan parlamentin liberaali- ja demokraattiryhmän kannanotot koskien kyseistä valiokuntaa. Lisäksi kuulun varajäsenenä teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokuntaan.
Kulttuuri- ja koulutusvaliokunnan tehtäväkenttään kuuluvat mm.: Euroopan unionin kulttuurinäkökohdat, Euroopan unionin koulutuspolitiikka, audiovisuaalialan toimintalinjat ja tietoyhteiskunnan kulttuuri- ja koulutusnäkökohdat; nuorisopolitiikka sekä urheilua ja vapaa-aikaa koskevan politiikan kehittäminen; tiedotusta ja tiedotusvälineitä koskeva politiikka, kulttuuri- ja koulutusalan yhteistyö kolmansien maiden kanssa ja suhteet asiaankuuluviin kansainvälisiin järjestöihin ja instituutioihin.
Löydät lisää tietoa kulttuuri- ja koulutusvaliokunnasta klikkaamalla seuraavaa linkkiä: Kulttuuri- ja koulutusvaliokunta (CULT)
Valtuuskunnat
Euroopan parlamentissa toimii kaikkiaan 51 parlamentin ulkosuhteisiin keskittyvää valtuuskuntaa. Ne ylläpitävät kyseisen maan ja Euroopan unionin poliittisia suhteita, sekä hoitavat ja kehittävät parlamentin kansainvälisiä yhteyksiä. Ne pyrkivät vaalimaan yhteyksiä sellaisten valtioiden parlamentteihin, jotka ovat perinteisesti olleet Euroopan unionin kumppaneita, ja toisaalta edistämään kolmansissa maissa arvoja, joiden varaan Euroopan unioni on perustettu, eli vapauden, kansanvallan, ihmisoikeuksien ja perus-vapauksien kunnioittamisen sekä oikeusvaltion periaatteita.
Parlamentin kansainvälisissä yhteyksissä noudatetaan kansainvälisen julkisoikeuden periaatteita. Yhteyksillä pyritään edistämään kansainvälisten suhteiden parlamentaarista ulottuvuutta, silloin kun se on mahdollista ja tarkoituksenmukaista.
Itse kuulun suhteista Israeliin vastaavaan valtuuskuntaan sekä valtuuskuntaan Välimeren unionin parlamentaarisessa edustajakokouksessa. Lisäksi kuulun varajäsenenä suhteista Australiaan ja Uuteen-Seelantiin vastaavaan valtuuskuntaan.
Lisätietoja Euroopan parlamentin valtuuskunnista löydät klikkaamalla tästä.
Kysymykset komissiolle ja neuvostolle
Euroopan parlamentin jäsenet voivat jättää komissiolle kirjallisia kysymyksiä valitsemistaan aiheista. Komission velvollisuutena on antaa vastaus europarlamentaarikkojen sille jättämiin kirjallisiin kysymyksiin.
Mikäli sinulla on mielessäsi jokin asia, josta komissio ei ole toistaiseksi ilmaissut kantaansa tai kysymys, johon se ei ole mielestäsi vielä vastannut riittävän selvästi ja tyhjentävästi, pyydän sinua ottamaan yhteyttä toimistooni sivustoni palaute -lomakkeella.
Kysymykset, jotka itse ole esittänyt komissiolle, löytyvät tästä.
Kirjalliset kannanotot
Kirjallinen kannanotto on enintään 200 sanan pituinen, Euroopan unionin toimialaa koskeva teksti, joka painetaan ja jaetaan kaikilla unionin virallisilla kielillä ja kirjataan luetteloon. Euroopan parlamentin jäsenet voivat sen kannanoton aloittaa keskustelun unionin toimivaltaan kuuluvasta asiasta.
Mikäli enintään viisi parlamentin jäsentä haluaa esittää kirjallisen kannanoton, he voivat jättää sen muiden jäsenten allekirjoitettavaksi. Jos parlamentin jäsenten enemmistö allekirjoittaa kannanoton, se toimitetaan puhemiehelle, joka ilmoittaa asiasta täysistunnossa. Tällainen kannanotto sekä allekirjoittajien nimet toimitetaan istuntojakson lopussa kannanotossa mainituille tahoille. Kannanotto sisällytetään sen istunnon pöytäkirjaan, jonka aikana siitä on ilmoitettu.
Voit tutustua lähemmin niihin kirjallisiin kannanottoihin, joissa itse olen ollut mukana tästä linkistä.