Hannu Takkula on koonnut kirjan kansien väliin hyvän läpileikkauksen eurooppalaisten mielipiteiden kirjosta.

Hannu Takkula esittelee euroverkostonsa kirjassa

Europarlamentaarikko Hannu Takkula esittelee äänestäjille omaa vaikuttamisen verkostoaan kirjassaan Quo vadis, Europe. Kuudentoista kirjoittajan listalta löytyvät mm. europarlamentin puhemies Hans-Gert Pöttering, pääministeri Matti Vanhanen, Puolan entinen presidentti Aleksander Kwasniewski, europarlamentin liberaaliryhmän puheenjohtaja Graham Watson ja entinen NHL-kiekkoilija, slovakialainen europarlamentaarikko Peter Stastny.

Suomesta valitaan näissä vaaleissa enää 13 jäsentä Euroopan parlamenttiin. Tehokas vaikuttaminen reilusti yli 700 mepin joukossa edellyttää hyvien verkostojen rakentamista.

Hannu Takkula on rakennellut eurooppalaisia yhteyksiä ensin kansanedustajana ja vuodesta 2004 lähtien europarlamentissa. Hän ansaitsee tunnustuksen ideasta esitellä verkostoaan kirjan kansien välissä.

Toinen kiitos Takkulalle on annettava siitä, että hän on euroehdokkaiden joukossa harvinainen poikkeus kirjansa ansiosta. Tämä on hyvä yritys edistää kansalaiskeskustelua vaalien alla. Takkulan kirjaa voi suositella erinomaisena läpileikkauksena eurooppalaisten mielipiteiden kirjosta.

Kirjassa on paljon tärkeää asiaa, joka on jäänyt kotimaisessa keskustelussa vähälle huomiolle. Esimerkiksi sopii Puolan entisen presidentin Aleksander Kwasniewskin voimakas vetoomus Ukrainan vetämisestä Euroopan unioniin. Jos Ukraina ja maa jää Venäjän vaikutuspiiriin, sillä olisi Kwasniewskin mielestä katastrofaalisia geopoliittisia seurauksia niin Euroopalle kuin EU:llekin.

”Olisi anteeksiantamaton virhe menettää Ukraina, olivat syynä sitten EU:n sisäiset ongelmat tai taloudelliset vaikeudet”, Kwasniewski kirjoittaa.

EU:n ja Venäjän suhteita tarkastelee myös toimittaja Inna Rogatchi. Hänen mukaan talouden kriisi on koetellut Venäjää vielä paljon voimakkaammin kuin muuta maailmaa, ja Venäjän johto on kohdannut kriisin täysin valmistautumattomana.

Rogatchi varoittaa EU:ta alistumasta Venäjän pyrkimyksiin hajottaa unionia sopimalla asioista kahden kesken suurimpien jäsenmaiden kanssa. ”Venäjää on kohdeltava niin kuin se ansaitsee, ei yhtään huonommin eikä paremmin”, Rogatshi suosittaa.

Mielenkiintoista luettavaa on myös brittikonservatiivi Geoffrey Van Ordenin artikkeli, jossa hän perustelee oman puolueensa päätöstä erota europarlamentin konservatiiviryhmästä. Päätös on suuri arvovaltatappio EPP-ryhmälle ja saattaa vaikuttaa oleellisesti parlamentin voimasuhteisiin kesäkuun vaaleissa.

Hannu Takkulan omaa aatemaailmaa heijastavat paitsi hänen oma artikkelinsa, myös virolaisen europarlamentaarikon Tunne Kelamin ja holokaustitutkimuskeskuksessa Jerusalemissa työskentelevän tohtori Susanna Kokkosen kirjoitukset. Niissä korostetaan voimakkaasti kristillisen arvomaailman merkitystä EU:n yhteisten arvojen pohjana.

Kirjan päätösartikkelissa Takkula kertaa aluksi Suomen lähihistoriaa keskustan osan näkökulmasta, joka vastusti aikoinaan jäseneksi liittymistä vuoden 1994 kansanäänestyksessä.

Takkulan mielestä keskusta on väärässä viiteryhmässä europarlamentissa. Tässä asiassa rajalinja taitaa mennä keskustan sisällä, sillä esimerkiksi Anneli Jäätteenmäki viihtyy hyvin liberaaliryhmässä. Myös komissaari Olli Rehnille (kesk.) liberaalit sopivat viiteryhmäksi kuin nenä päähän.

Takkulakaan ei löydä europarlamentin nykyisistä ryhmistä itselleen sopivampaa. Sen sijaan hän laittaisi koko eurooppalaisen puoluekentän uusiksi. Niiden tulisi liittoutua eurovaaleissa sen perusteella, miten puolueet suhtautuvat EU:n kehittämiseen. Toisella puolella liitossa olisivat federalistiset, EU:n kehittämistä liittovaltioksi kannattavat puolueet. Sitä vastassa olisivat unionin jäsenyyteen ja liittovaltioon kriittisesti suhtautuvat puolueet.

On mielenkiintoista pohtia, miten puolueiden pitäisi Suomessa liittoutua tämän jaon perusteella. Ainakin keskustasta taitaisi riittää väkeä kummallekin puolelle.

Timo Laaninen
Kirjoittaja on sanomalehti Suomenmaan päätoimittaja.