Tilaa Hannun kirjoja

Quo vadis, Europe?

Tutustu ja tilaa kirja

Mistä löytyisi rohkeus

Tutustu ja tilaa kirja

Vapaa-ajastani


PERHEESTÄ JA OPISKELUSTA

Synnyin marraskuun 20. päivänä 1963 Ristijärvellä nuoren opettajapariskunnan toisena lapsena. Sisarusparvi karttui minun jälkeeni vielä yhdeksällä, joten kaiken kaikkiaan meitä Esko ja Marja-Leena Takkulan jälkeläisiä on ollut yksitoista. Yksi sisaruksistamme, pieni sydäntyttö Anna-Leena, nukkui pois 1977. Niinpä meitä on vielä kymmenen omaa maailmanvalloitustamme tekemässä sekä eri puolilla Suomea että Italiassa ja Israelissa asti.

Nuoruusvuoteni kuluivat Pohjois-Suomen syrjäisillä kyläkouluilla, ja niin voin minäkin monien opettajan lapsien tavoin todeta: "En ole oikein mistään kotoisin." Vuosien varrella ovat Lapin lisäksi tulleet tutuiksi niin Koillismaa, Kainuu kuin Pohjois-Pohjanmaa. Lue lisää...

HARRASTUKSISTA

Viulunsoitosta kaikki virallisesti alkoi. Sen jälkeen musiikki ja urheilu ovat vuorotelleet suosikkiharrastuksinani. Kovin pitkälle en valitettavasti ole päässyt missään lajissa kilpailumielessä. Ehkäpä pyöräilyssä voittamani neljä Pohjois-Suomen mestaruutta ja kalottimaaottelun pronssi ovat olleet "urheilu-urani" huippuhetkiä. Sen lisäksi on tullut harrastettua eri lajeja kovalla innolla ja asenteellakin. Mutta lahjakkuuteni ei kuitenkaan ole puhjennut riittävään kukkaan, joten minun urheilutarinani on enemmänkin yrittämistä kuin onnistumista. Hauskaa on kuitenkin riittänyt. Nyt yritänkin parhaani Eduskunnan Urheilukerhon riveissä ja Euroopan Parlamentin "Friends of Football" ryhmässä. Lue lisää...